Jos yrityksessäsi on tänä vuonna syntynyt vähemmän uusia keksintöjä kuin viime vuonna, mistä se johtuu? Eikö niitä tuoteta ja löydetä? Eikö niistä palkita? Ovatko keksintöjen tekijät vaihtaneet työpaikkaa?
Suomeen jätettyjen uusien patentti- ja tavaramerkkihakemusten määrä on vähentynyt kuluneen vuoden aikana. Innovaatioita syntyi entistä vähemmän sen jälkeen, kun siirryimme etätöihin. Ideoita ja keksintöjä tuottava kasvokkainen vuorovaikutus vähentyi, eikä tilanne juuri parantunut, vaikka sittemmin siirryttiin hybridityöskentelyyn.
Moni yritys etsiikin nyt sellaista etä- ja lähityön tasapainoa, joka saisi innovoinnin uuteen lentoon. Reunaehdot eivät mieltä ylennä: Yritykset ja valtiot elävät tiukkoja aikoja, jotka ennusteiden mukaan jatkuvat. Inflaation, korkojen nousun ja energiakriisin varjossa moni yritys painaa IPR-jarrua eli karsii investointeja aineettomaan omaisuutensa.
IPR on kuitenkin väärä säästökohde, koska tiukkoinakin aikoina sillä voi tehdä yritykselle rahaa. Uudet teknologiat ja niihin liittyvä aineeton omaisuus ovat yrityksen pääsylippu tulevaisuuteen. Jos aineetonta omaisuutta ei suojata ja hyödynnetä, missä on yrityksen arvo?
Jarruttelun sijasta tulevaisuudestaan välittävä yritys punnitseekin nyt, mitkä ovat sen tärkeimmät teknologiainvestoinnit lähivuosina. Viiden askeleen malli auttaa keskittymään olennaiseen:
- Valitse yrityksesi kärkiteknologiat, jotka tuottavat tulevaisuudessa eniten. Varmista niiden aineettoman omaisuuden kattava suojaus ja hyödyntäminen.
- Luovu teknologioista, jotka eivät tuota riittävästi. Kun lisensoit tai myyt ne, pääset eroon turhista kuluista ja voit keskittyä tärkeimpään.
- Analysoi tarkasti yrityksesi markkinanäkymät ja kilpailutilanne haastavassa tilanteessa.
- Varmista toimintakulttuuri, joka kannustaa innovointiin ja ylivertaisten teknologioiden tuottamiseen.
- Sparraa ajatuksiasi luotettavan IPR-kumppanin kanssa. Kansainvälinen ja vakavarainen toimija, jolla on laajaa teknologiaosaamista ja pitkä kokemus, on kullanarvoinen yhteistyökumppani.
The content of this article is intended to provide a general guide to the subject matter. Specialist advice should be sought about your specific circumstances.